Viikon sisällä elokuun lopulla vietettiin Kuusiokunnissa kolmen Kuudestaan ry:n rahoittaman liikuntapaikan avajaisjuhlallisuuksia. Ähtärissä avattiin kilpailujen kera koko perheelle soveltuva Alastaipaleen FrisbeeGolfPark.  Soinin Kukonkylällä Tillikkarannassa järjestettiin avajaiset uudelle ulkokuntosalille ja  Alavuden Tuurissa juhlittiin esteettömän Teeren kieppi -luontoreitin valmistumista. Tuliterät ulkoilukohteet kutsuvat kaikenikäisiä liikkumaan syksyiseen luontoon. 

 

Frisbeegolf-radoilla riittää väkeä

Sata innokasta heittäjää osallistui 21.8. Ähtärin Alastaipaleen FrisbeeGolfParkin avajaisiin. Aktiivisen Alastaipaleen kyläseuran Leader-rahoituksella toteuttamaa rataa juhlittiin heittokisan merkeissä; Alastaipale Open tarjosi sarjoja niin junioreille kuin senioreillekin. Radan virallisen avausheiton suoritti Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki. Puheenvuorot pitivät myös kyläseuran puheenjohtaja Johanna Kankaanpää ja Kuudestaan ry:n toiminnanjohtaja Paula Erkkilä.

Frisbeegolfin suosio on kasvanut hurjasti ja Ähtärissä järjestettävissä viikkokisoissa väkeä on riittänyt kerta toisensa jälkeen. Erityisesti yhdeksän-väyläinen rata tulee palvelemaan kylän nuorisoa. Kaikille sopiva laji tarjoaa liikunnan riemua ja luonnossa liikkumista matalalla kynnyksellä. Aiemmilla hankkeilla samalle alueelle on rakennettu pururata, kuntosali ja jääkiekkokaukalo.

Aloittelijaystävällisen frisbeegolfradan lähtöpisteen löydät kylätalon pihasta osoitteesta: Itä-Peränteentie 1357, Ähtäri.

  

 

Ulkokuntosali tarjoaa upeat puitteet lihastreeniin

Hyvällä sijainnilla ohikulkijoitakin ajatellen sijaitseva Soinin Kukonkylän Tillikkaranta täydentyi kuluneena kesänä ulkokuntosalilaitteilla. Treenaaminen on mahdollista myös pimenevinä syysiltoina, sillä myös ulkokuntosalin valaistukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Leader-rahoitteisen hankkeen hakijana toimi Kukonkylän kyläyhdistys, joka on aiemmin kehittänyt kylän kokoontumispaikkana toimivaa, kirkasvetisen lammen ranta-aluetta monipuolisesti.

Osana Soini-viikkoa 26.8. järjestetyssä avajaistapahtumassa tehtiin lihaskuntotreeni Tiina Väliahon opastuksella. Myös kyläyhdistyksen fatbike-pyörät olivat testattavissa, niitä jokainen voi lainata kyläyhdistykseltä jatkossakin omille retkilleen.

Ulkokuntosalin löydät osoitteesta: Ähtärintie 980, Soini.

  

 

Esteetön luontopolku palvelee niin matkailijoita kuin paikallisiakin

Töysän Yrittäjät ry:n toteuttaman ja Kuudestaan ry:n päärahoittaman Teeren kieppi -luontoreitin avajaisia vietettiin niin ikään elokuun lopussa, Suomen Luonnon päivänä. Virallisen reitin avauksen suorittivat Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki ja Töysän Yrittäjien puheenjohtaja Matti Leinonen.

Noin kolmen kilometrin mittainen reitti palvelee retkeilijöitä vauvasta vaariin. Reitin esteetön osuus on kaksi kilometriä. Metsäkanalintujen elämään perehdyttävä Tarmo Teeren tarina ja reitin varrelta löytyvät geokätköt tuovat tekemistä matkan varrelle.  Kaunis ja persoonallinen laavu tarjoaa mahdollisuuden levähtämiseen.

Luontopolun lähtöpisteen löydät Tuuri Resortin lähimaastosta osoitteesta; Riihontie 200, Tuuri.