Kuortaneella Ruonan kylässä on Leader-rahoituksen ja talkootyön voimin toteutettu monenlaista. Vuosien aikana on kyläyhdistys Ruonan ringin toimesta toteutettu niin kehittämis- kuin investointihankkeitakin. Kylän keskuspaikkana toimii Rinkiranta, kylätalosta ja saunarakennuksesta koostuva kokonaisuus. Rinkiranta tarjoaa mahdollisuuden tilaisuuksien järjestämiseen, kokoontumiseen, avantouintiin ja jopa vierailuun Suomen sodan opastuskeskuksessa.
Yhteiset tilat kuntoon Leader-rahoituksella
-Ruonan kylän yhteinen kokoontumispaikka on 1900-luvun alkuvuosina rakennettu vanha kyläkoulu, joka kunnan omistuksessa oli ehtinyt saada purkutuomion tarpeettomana. Ruonan kyläyhdistys vuokrasi tontin kunnalta ja osti rakennuksen, joka kunnostettiin EU-varojen avulla toimivaksi kokonaisuudeksi, Ruonan Ringin johtokunnan jäsen Riitta Koskinen kertoo.
Tänä päivänä kokonaisuutta kutsutaan Rinkirannaksi ja se toimii monipuolisena kokoontumis- ja tapahtumapaikkana. Kylätalosta löytyy tiloja erilaisiin tarpeisiin. Kahvila Kamenskia vuokrataan kokous- ja juhlatilaksi ja Isossa salissa järjestetään esimerkiksi karaokeiltoja. Molempia tiloja on kohennettu ja luotu lisää käyttömahdollisuuksia Leader-rahoituksella: tiloja on kunnostettu sekä hankittu välineitä ja kalusteita. Talossa on myös Suomen sodan opastuskeskus, joka sekin on toteutettu aikanaan hankkeen turvin. Opastuskeskuksen esittelyt hoidetaan talkoovoimin tilauksesta. Lisäksi talon yläkerrassa on tiloja, jotka ovat vuosien saatossa olleet moninaisessa käytössä. Talonmiehen asunnoksi alun perin rakennettu tila on toiminut esimerkiksi ryhmäperhepäiväkotina. Pihapiirissä on myös saunarakennus, joka on ahkerassa käytössä varsinkin avantouintikaudella, jolloin kyläyhdistyksen toimesta lämpenee viikoittain avantosauna.
Avantouintimahdollisuuden ohella Rinkirannan sijainti Kuortaneen järven rannassa tarjoaa muitakin vapaa-ajan mahdollisuuksia. Kyläyhdistys on hankkinut Leader-rahoituksella esimerkiksi kanootteja, joita kaikki halukkaat saavat käyttää veloituksetta. Pihapiirissä on myös matonpesupaikka kaikkien käytettävissä.
Kyläyhdistys on toteuttanut myös kehittämishankkeita
Tiloja ja välineitä hyödynnetään myös lukuisissa eri tapahtumissa, joita kyläyhdistys järjestää säännöllisesti. Tapahtumissa on kerrottu esimerkiksi alueen historiasta. Ruonan kylä on Suomen sodan taistelualuetta ja aihe näkyykin monella tavalla kylällä ja myös kyläyhdistyksen toteuttamissa kehittämishankkeissa.
Kyläyhdistyksen toteuttama Ruona 1808 -kehittämishanke toteutettiin vuonna 2008, kun Suomen sodasta oli kulunut 200 vuotta. Hanke huipentui tapahtumaviikonloppuun, jonka aikana Ruonalla järjestettiin Suomen sodan taistelualueella useita erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia ja juhla, jotka keräsivät yli 1500 osallistujaa viikonlopun aikana. Kyläyhdistys on toteuttanut myös kehittämishankkeen, jonka avulla on kerätty kyläläisten ideoita ja toiveita tulevan toiminnan suhteen.
-Kylän näin monipuolinen kehittäminen ja tilojen kuntoon saattaminen ei olisi mitenkään ollut mahdollista ilman hankerahoitusta. Vaikka aktiivista väkeä löytyykin kylältä, ei esimerkiksi ilman tiloja ja välineitä tapahtumatkaan olisi nykyisen kaltaisia, Koskinen päättää.
Videolla Riitta Koskinen esittelee Rinkirantaa ja siellä toteutettuja hankkeita;