Mahdollisuus vaikuttaa on aina ollut lähellä sydäntä

 

Soinilainen Suvi Vuorenmaa valittiin hallituksemme uudeksi puheenjohtajaksi toukokuun vuosikokouksessa.

Pian 30-vuotta täyttävä Suvi kertoo olevansa erittäin innoissaan uudesta pestistä, mutta myös pientä jännitystä on ilmoilla. Kokemusta hallituksen toiminnasta on jo karttunut, sillä hän on ollut mukana vuoden verran varajäsenenä ja sen jälkeen yhden vuoden varsinaisena jäsenenä. Suvi edustaa hallituksessamme julkista tahoa, sillä hän on myös Soinin kunnanvaltuuston jäsen.

–Puheenjohtajan saappaat ovat suuret, mutta tiedän että tukea ja apua on saatavilla. Hallituksen toiminta on jo tuttua ja kokouksiin on aina ollut mukava tulla, sillä ne on huolella valmisteltu ja ilmapiiri jäsenten kesken on rento ja avoin. On hienoa olla mukana Leader-toiminnassa, sillä työskentelemme positiivisten asioiden parissa, Suvi kertoo.

 

Perhe-elämää, yrittäjyyttä sekä järjestötoimintaa

Suvi on ihan paljasjalkainen soinilainen. Peruskoulun jälkeen hän piipahti muualla opiskelemassa, mutta vuonna 2015 palasi takaisin kotipaikkakunnalleen. Rakkaus eläimiin on pienestä saakka ollut läsnä, joten on vähintäänkin luonnollista, että Suvi myös työskentelee eläinten parissa. Tällä hetkellä hän pyörittää omaa yritystä, joka tarjoaa koirahierontapalveluita karvakamuille.

Yritystoiminnan vapaus mahdollistaa sen, että aikaa jää myös perhe-elämälle ja järjestötoiminnalle. Kunnanvaltuuston ja Leader-toiminnan lisäksi Suvi on mukana myös Maaseudun Sivistysliiton toiminnassa.

–Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamismahdollisuuksista. Pienen paikkakunnan kasvattina koen erityisen tärkeänä sen, että voin olla mukana edesauttamassa paikallisten asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia, Suvi kertoo.

 

 

Monenlaisia kytköksiä Leader-toimintaan

Kun Suvi palasi opiskeluiden jälkeen takaisin kotipaikkakunnalleen, hän työskenteli Soinin 4H- yhdistyksen toiminnanohjaajana. Tätä kautta tutuksi tuli Kuudestaan ry:n nuorisotoiminta, sillä yhteistyössä toteutettiin Youth Power- niminen, kansainvälinen nuorisohanke. Samoihin aikoihin käynnisteltiin myös Kuudestaan ry:n omaa nuorisojaostoa, jonka jäseneksi Suvi valittiin.

­­

–Olen ollut myös mukana hakemassa hankerahoitusta esimerkiksi Soinin Eläinystävät ry:n kehittämistoimiin. Nuorille yrittäjille suunnattua ensiaskel-tukea hain, kun käynnistelin omaa yritystoimintaani.  Leader-toiminnasta on helppo puhua positiiviseen sävyyn, sillä olen itsekin nähnyt ja kokenut kuinka tärkeää tämä on. Hankerahoitusten haku on mahdollisimman helpoksi tehty ja paperisodassa saa varmasti apua Kuudestaan ry:n työntekijöiltä, Suvi mainitsee.

 

Ensimmäinen Suvin luotsaama hallituksen kokous järjestetään 26. kesäkuuta. Toivotamme kovasti onnea ja tsemppiä Suville uutena Kuudestaan ry:n puheenjohtajana!

 

Teksti: Sanni Rinne, Kuudestaan ry