Osana Kuudestaan ry:n hallinnoimaa Eco North -hanketta on järjestetty vuoden 2019 aikana kuusi leiriä, joista kolme Kuudestaan ry:n alueella ja kolme ulkomailla. Portugaliin ja Ranskaan suuntautuneet nuorisovaihdot toteutettiin Erasmus+ Youth in Action -rahoituksella.

 

Kuortanelaisten nuorisovaihto Portugalissa

Ensimmäinen vaihto toteutettiin elo-syyskuun vaihteessa Portugalissa, ryhmä koostui kuortanelaisista ja portugalilaisista nuorista. Vaihtoa suunniteltiin ja valmisteltiin yhdessä nuorten kanssa.  Tärkeänä yhteistyökumppanina vaihdon toteutuksessa olivat Kuortaneen nuorisotoimi ja 4H-yhdistys sekä vastaanottava organisaatio, Casa da Juventuda de Amarante. 12 nuoren ryhmä Kuortaneelta pääsi matkalle elokuun viimeisenä päivänä. Kohteena Portugalissa oli Amaranten kaupunki ja siellä sijaitseva nuorisokeskus, Casa da Juventuda de Amarante.

 

Nuorisovaihdon teemaksi nuoret valitsivat liikunnan ja sen merkityksen hyvinvoinnille.  Ohjelma leirillä keskittyikin monipuolisesti tämän teeman ympärille. Viikon mittaisen nuorisovaihdon aikana ohjelmassa oli luontoretki, surffitunti sekä hyvinvointiin liittyviä rentoutusharjoituksia ja keskusteluja. Nuoret toivat työpajoissaan esille, mikä heille tuo hyvinvointia, suomalaiset nuoret esittelivät esimerkiksi saunakulttuuria. Viikon kuluessa alun epävarmuus esimerkiksi omasta kielitaidosta väheni, nuoret rohkaistuivat.

Mun mielestä vaihto oli ainutlaatuinen kokemus, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, jos sellaisen mahdollisuuden saa. Siellä oppii puhumaan ja kuuntelemaan englantia ja oppii myös vuorovaikutustaitoja, kertoo Portugalissa mukana ollut Nella Arosarka.

 

 

Nuoret oppivat viikon aikana hyvinvoinnin ohella paljon alueesta. Paikkaan, ihmisiin, kieleen ja kulttuuriin pääsi tutustumaan aivan eri tavalla paikallisten kanssa vietetyn viikon aikana. Nuorisovaihto tarjosi lisäksi erilaisen tavan oppia uutta tekemisen kautta.

-Vaihto oli kaikin puolin opettava ja ikimuistoinen kokemus. Kohdemaasta saa paljon enemmän irti vaihdossa kuin saisi tavallisella lomamatkalla. Englannin kieltä pääsi käyttämään käytännön elämässä, mikä on täysin eri asia kuin oppikirjasta opetteleminen, vaihdossa mukana ollut Liine Ojaharju kertoo kokemuksistaan.

 

Ähtäriläisten ja alavutelaisten nuorten matka suuntautui Ranskaan

Ähtäriläisistä ja alavutelaisista nuorista koostuva ryhmä otti suunnakseen lokakuun lopulla Ranskan, Limousinin alueen. Nuorisovaihdon teemaksi nuoret valitsivat ekologisen elämäntavan.  Viikon aikana ryhmä tutustui muun muassa paikalliseen kierrätyskeskukseen, tuulivoimaan, lähiruokaan sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin niin Suomessa kuin Ranskassa. Nuoret vetivät työpajoja, joissa ekologisuus oli vahvasti mukana. Esimerkiksi vanhoista vaatteista tehtiin kauppakassit ja käytiin yhdessä läpi, mikä hiilijalanjälki on ja mistä se koostuu.  Sekä hankkeen suomalaiset että ranskalaiset nuoret olivat kotoisin maaseudulta. He kävivät keskenään läpi omia elinolosuhteitaan ja sitä, miten ekologisuus näkyy päivittäisessä elämässä. Vaihdossa pyrittiin pienentämään ilmastoahdistusta ja osoittamaan, että pienillä teoilla on merkitystä. Nuorisovaihto ja hankkeen teema kiinnostivat mediaa kovasti.

 

 

Ranskan vahva lähiruokakulttuuri tuli tutuksi ja ruokapöydässä päästiin testaamaan esimerkiksi yhdessä poimittuja kastanjoita. Toisaalta vaihto sai nuoret arvostamaan myös suomalaista ruokaa, jota valmistettiin ranskalaisille yhtenä leiripäivänä. Ylipäätään tutustuminen sekä Suomen että Ranskan kulttuuriin ja nuorten arkeen oli tärkeä osa vaihtoa, ennakkoluulot karisivat.  Englanti oli leirin pääkieli, mutta nuoret opettivat toisilleen myös ranskaa ja suomea.

-Opin huikean paljon lisää englantia ja hitusen myös ranskaa. Sain vähän selville, mitenkä ranskalaisten elämä kotona pyörii. Joka tapauksessa Ranska olikin täysin vastakohta sille, mitä olen luullut. Siis hyvällä tavalla. Myös arvostus Suomea kohtaan nousi, vaihdossa mukana ollut Oskari Nättylä kuvailee.

 

 

Kansainvälisyyskasvatus ja uudet kokemukset olivatkin tärkeimpiä asioita, joita nuorisovaihtoon lähteneet leireiltä toivoivat.

-Minusta oli mielenkiintoista olla tällaisessa ympäristöaiheisessa nuorisovaihdossa ja näin ihanien ihmisten kanssa. Tämä nuorisovaihto jää ikuisesti sydämeen ja tätä on sitten tulevaisuudessa mukava kertoa muille ja muistella, Iida Aho kertoo kokemuksistaan.

Nuorisovaihtoja pyritään jatkamaan ensi vuonna, sekä portugalilainen että ranskalainen ryhmä hakevat tulevana vuonna rahoitusta Erasmus + Youth in Action -ohjelmasta vastavierailuun Suomeen. Lisäksi Leader-kumppaneiden kanssa toteutetaan leiri Latviassa.