Ministeri Leppä pitää Leader-työn merkitystä tärkeänä maaseudun tulevaisuudelle

 

Soinin luonto- ja erämessuilla Kuudestaan ry:n toiminnanjohtaja Paula Erkkilällä oli mahdollisuus keskustella maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kanssa Leader-työstä ja sen tulevaisuudesta. Keskustelussa olivat esillä Leader-rahoituksella alueella saavutetut tulokset sekä huolenaiheet tulevaan ohjelmakauteen liittyen.

 

Ministeri Leppä oli hyvin tietoinen Leaderin tärkeästä merkityksestä maaseutualueiden kehittämisessä ja sen yritysten tukemisessa. Hän korosti, että rahoituksen riittävyydestä ja säilymisestä nykyisellä tasolla myös tulevaisuudessa tullaan huolehtimaan. Lisäksi Erkkilä nosti keskustelussa esille tuettavien yritysten henkilöstömäärän. Huolena on, että Leader-rahoituksella tuettavien yritysten henkilöstömäärää pienennettäisiin nykyisestä kymmenestä viiteen henkilötyövuoteen. Tähän saakka suurin osa tuettavista yrityksistä työllistää yli viisi, mutta alle 10 henkeä (htv), mikä olisi jatkossakin luonnollinen raja. ELY-keskuksen rahoituksen piiriin on luonnollisesti ohjattu suuremmat yritystuet. Mikäli Leader-rahoituksella olisi mahdollista tukea yrityksiä aina 10 henkilötyövuoteen saakka, voidaan alueen yritysten kehittymistä ja kasvamista tukea paikallisesti myös yritysten kasvaessa.

 

Alueluokitus ja sen vaikutus tukitasoihin esillä

Lisäksi keskusteltiin Soinin ja Ähtärin osalta harvaan asutun maaseudun luokituksesta, joka mahdollistaisi korkeammat tukitasot maaseudun yrityksille. Tähän saakka Kuudestaan ry:n toimialueen kunnat Alavus, Kuortane, Soini ja Ähtäri ovat lukeutuneet ydinmaaseutuun. Tosiasiallisesti Soini ja Ähtäri olisivat kuuluneet harvaan asutun maaseudun luokitukseen, jonka tukitaso on ydinmaaseutua korkeampi. Ydinmaaseudulla tarkoitetaan vahvaa alkutuotannon aluetta tai toiminnoiltaan monipuolista suhteellisen tiiviisti asuttua maaseutua. Ydinmaaseutu aluetta luonnehtivat keskikokoiset keskukset, kirkonkylät ja suhteellisen tiheä pienten taajamien verkosto. Harvaan asutulla maaseudulla tarkoitetaan paikalliselta elinkeinorakenteeltaan yksipuolista ja väestömäärältään harvaan asuttua aluetta, jonka yleisin maankäyttöluokka on metsä tai suo. Lähtökohtaisesti alueet sijaitsevat kaukana isoista keskuksista.

 

Kuudestaan ry:n toimialueen väkiluku on kuluneella ohjelmakaudella tippunut ja tärkeää olisi, että tämä huomioitaisiin luokituksessa ja alue määriteltäisiin joko kokonaan, tai osittain harvaan asutuksi maaseuduksi.

 

 

18. elokuuta, 2021
Jenni Savolainen