Soinin kunnan hallinnoima Luonnostaan liikkeelle -hanke kutsuu soinilaiset mukaan ideoimaan ja kehittämään arjen hyvinvointia.
Leader Kuudestaan ry:n rahoittaman hankkeen tavoitteena on lisätä liikettä ja hyvinvointia erityisesti aikuisten kuntalaisten arkeen, kohderyhmänä ovat erityisesti työikäiset ja eläkeläiset. Hankevetäjä Cheyenne Järvinen painottaa, että kuntalaisten tarpeet ovat toiminnan lähtökohta ja niitä on kuunneltu herkällä korvalla.
Keskeinen osa hanketta ovat avoimet ideointipäivät, joita on järjestetty useita. Lisäksi on toteutettu Webropol-kysely, josta saatiin paljon kuntalaisten mietteitä käyttöön.
– Halusimme kuulla hiljaista tietoa: mitä ihmiset ajattelevat, mitä he toivovat ja millaisia mahdollisuuksia he näkevät. Huomionarvoista on esimerkiksi se, että liike ei tarkoita vain perinteistä urheilua. Se voi olla myös yhdessä tekemistä, retkeilyä, pihapelejä tai perinteistä kökkää. Tärkeintä on, että hyvinvointi tulee osaksi arkea ilon kautta, Järvinen kertoo hankkeen aikana nousseista havainnoista.
Saavutettavuus ja viestintä keskiössä
Hankkeen alkuvaiheessa järjestettiin muun muassa kökkäkävelyitä ja Unelmien liikuntapäivä, joiden tavoitteena oli tehdä hanke tutuksi ja madaltaa osallistumisen kynnystä. Samalla Järvinen toteutti benchmarkkausta naapurikunnissa selvittääkseen, miten vähän liikkuvia ja liikkumattomia ihmisiä voidaan tavoittaa.
– Sain paljon hyviä esimerkkejä ja vinkkejä siihen, miten liikkumisen kynnystä voidaan madaltaa ja palveluista tehdä saavutettavampia.
Keskusteluissa ja kohtaamisissa nousi nopeasti esiin yksi selkeä teema: tiedon löytyminen.
– Meillä on Soinissa hienoja liikuntapaikkoja ja paljon mahdollisuuksia, mutta tieto niistä ei aina saavuta kaikkia. Jos tietoa ei ole helposti saatavilla, liikuntamahdollisuuksia on vaikea hyödyntää.
Hankkeessa onkin panostettu liikkumiseen liittyvään viestintään ja tiedon selkeyttämiseen. Liikuntapalveluille on luotu omat somekanavat, ja tietoa on viety aktiivisesti sinne, missä ihmiset jo ovat. Esimerkiksi S-marketissa toteutettu pop up -piste sai hankkeen liikuntakokeilut nopeasti täyteen. Myös tapahtumakalenteria kehitetään jatkossa, jotta paikalliset tapahtumat ja harrastusmahdollisuudet löytyisivät yhdestä paikasta.

Hankevetäjä Cheyenne Järvinen on järjestänyt monipuolisesti toimintaa hankkeen aikana.
Liikkumista matalalla kynnyksellä
Hankkeen aikana on käynnistetty useita liikuntakokeiluja eri kohderyhmille: esimerkiksi kuntosalin alkeita, synnytyksen jälkeistä ohjausta tuoreille äideille, voimaa ja tasapainoa -ryhmä sekä senioreiden jumppahetkiä. Myös rohkeita ja erilaisia liikuntamahdollisuuksia on tarjottu soinilaisille, esimerkiksi senioreiden parkour herätti kiinnostusta.
– Mukana on ollut hyvin erilaisia ihmisiä, kuten tavoitteena olikin. Erityisesti ikäihmiset ovat lähteneet innolla mukaan. Aktiiviset tulevat helposti, mutta tavoitteena on saada mukaan myös heitä, joille liikkuminen ei ole ollut osa arkea, Järvinen kertoo.
Yhteistyö terveysaseman kanssa on ollut tärkeää. Sen kautta tavoitetaan ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi.
– Terveysasema toimii luontevana puheeksiottajana ja henkilökunta vinkkaa hankkeesta asiakkailleen. Moni erityisryhmiin kuuluva ei liiku lainkaan ja tätä kautta heitä voidaan ohjata mukaan turvallisesti, Järvinen iloitsee.
Digitaaliset ratkaisut tukena
Hanke tuo liikunnan tueksi myös digitaalisia ratkaisuja, kuten Sportyplanner-sovelluksen ja QR-koodeja liikuntapaikoille. Tavoitteena on helpottaa liikkeelle lähtemistä.
– Olemme miettineet, miten yksinkertaiset ohjevideot tai selkeät opasteet voisivat auttaa. Pienilläkin asioilla voi olla iso merkitys, jos kynnys liikuntaan madaltuu, Järvinen toteaa.
Suunnitteilla on esimerkiksi kuntosalin ja Soinin liikuntapaikkojen ja käytänteiden esittelyvideoita sekä selkeää tietoa kuntalaisille siitä, miten liikuntavälineitä voi lainata kirjastosta tai kunnalta.
Katse vuoteen 2026
Hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun. Tapahtumia ja aktiviteetteja on tulossa vuoden mittaan ja niistä tiedotetaan aktiivisesti mm. Soinin somekanavissa. Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä Soinissa on pysyvästi parempi liikuntapalveluiden saavutettavuus, selkeä viestintä ja toimivia käytäntöjä.
– Toivon, ettei kenenkään liikkuminen jää siitä kiinni, ettei löydä tietoa tai kokee palvelut liian vaikeiksi. Pienet muutokset voivat auttaa yllättävän monia löytämään oman tapansa liikkua ja voida hyvin, Järvinen sanoo.
Kun hanke päättyy, pysyviksi jäävät muun muassa viestintämateriaalit, digitaaliset ratkaisut ja liikuntakokeiluista syntyneet liikuntaryhmät, joita pyritään jatkamaan vertaisohjaajien avulla.