Huoltovarmuus vaatii yhteistyötä

Ähtärissä on käynnistynyt Suomen huoltovarmuus ja maaseutu -hanke, jota hallinnoi Ähtärin Zoo Resort Oy. Tavoitteena on lisätä kansalaisten, yhdistysten ja yritysten tietoisuutta ja valmiuksia maaseudun huoltovarmuuden kehittämiseksi. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Kuudestaan ry:ltä.

Huoltovarmuuskeskuksen määritelmän mukaan huoltovarmuus tarkoittaa varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin sekä elintärkeiden toimintojen turvaamista poikkeusoloissa. Pitkäjänteistä, eri toimijat yhteen kokoavaa huoltovarmuustyötä tarvitaan. Viime vuosina on nähty, miten muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeää valmistautua esimerkiksi ennakoimattomiin pandemioihin, sään ääri-ilmiöihin ja sotiin.

Suomen huoltovarmuus ja maaseutu -hanke tarjoaa työkaluja turvallisemman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Hankkeessa pyritään täydentämään kuntien ja valtion lakisääteisiä velvollisuuksia ja luomaan vahvoja, yhdessä kriisitilanteissa toimimaan kykeneviä verkostoja.

Maaseudulla huoltovarmuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että pystymme turvaamaan elintärkeät palvelut, kuten ruoan, veden, sähkön, lämmön ja terveydenhuollon myös poikkeusoloissa, projektipäällikkö Jari Niskanen korostaa.

Tapahtumilla ja yhteistyöllä valmiutta kriiseihin

Hankkeen aikana järjestetään huoltovarmuuteen liittyviä tapahtumia, seminaareja ja infotilaisuuksia valtakunnallisten ja seudullisten toimijoiden kanssa. Aloitusseminaari järjestetään Ähtärissä 31.10.

Tulevan talven aikana järjestetään tilaisuuksia ja työpajoja ja kesällä 2026 on luvassa tapahtumakokonaisuus, jonka aikana järjestetään mm. huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyvä asiantuntijafoorumi sekä valtakunnalliset huoltovarmuus- ja turvallisuusmessut. Syksyllä hanke huipentuu elonkorjuujuhliin, joissa korostetaan lähiruoan merkitystä huoltovarmuuden osana.

Ilmoittaudu mukaan hankkeen aloitusseminaariin tästä linkistä.