Avoimin aistein metsään –hanke innostaa lähiluontoon

Alavuden 4H-yhdistys kutsuu lapsia, nuoria ja aikuisia tutustumaan lähiluontoon Avoimin aistein metsään –hankkeella. Tavoitteena on vahvistaa luontosuhdetta, lisätä ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja tarjota lapsille, nuorille ja perheille mukavaa, ohjattua tekemistä luonnossa.

Kirkkovuoren ulkoilureitille on sijoitettu opaskylttejä ja kaikkien käytössä on kirjastosta lainattavia tutkimusreppuja. Repuista löytyy välineitä luonnon tarkkailuun; esimerkiksi suurennuslasi, kiikarit, ötökkäpihdit ja luontokirja. Kyltit ja reput houkuttelevat liikkumaan luonnossa.

– Hankkeen tavoitteena on, että luontoon lähteminen olisi helppoa ja innostavaa. Tutkimusreput, kyltit ja hankkeen tapahtumat madaltavat kynnystä. Metsällä on rauhoittava vaikutus erityisesti nykyajan kiireisessä arjessa ja tämän haluamme kaikkien kokevan, kertoo Alavuden 4H:n toiminnanjohtaja Minna Kontolampi.

Monipuoliset tapahtumat luonnossa innostivat lapsia ja perheitä mukaan. 

Yhteisöllisiä tapahtumia lapsille ja perheille

Hankkeen aikana on järjestetty monipuolisia tapahtumia ja työpajoja, joissa luonto on ollut mukana luovilla tavoilla. Lapset ja perheet ovat osallistuneet muun muassa luontotaidetyöpajoihin, eläinten joulurauhan julistukseen, kivien maalaukseen ja lintubongaustapahtumiin. Mukana on oltu myös Rysköillä ja Valoa ja varjoja -tapahtumissa tarjoamassa ohjelmaa perheille. Metsäpäivissä ja leireillä on opittu esimerkiksi luonnosta, sään ilmiöistä ja luonnon materiaaleista.

Perheille suunnatut retket ja työpajat ovat houkutelleet mukaan myös sellaisia perheitä, jotka eivät juurikaan ole viettäneet luonnossa aiemmin aikaa.

– Vaikka maaseudulla asutaan, olemme huomanneet, että erityisesti taajama-alueella asuvat lapset saattavat olla vieraantuneita luonnosta. Luontoa saatetaan pitää jopa pelottavana. Hankkeen tapahtumien avulla halutaan näyttää, että lähimetsä voi olla turvallinen, jännittävä ja monipuolinen paikka leikkiä, liikkua ja oppia, Kontolampi kertoo.

Myös ekologisuuteen halutaan kannustaa ja opettaa.

– Kaikkea ei tarvitse omistaa itse. Hankkeen toimenpiteet ja esimerkiksi lainattavat reput ja luonnon materiaalien monipuolinen hyödyntäminen kannustavat vastuulliseen kuluttamiseen ja luonnon arvostamiseen, Kontolampi summaa.

Hankkeen reput ovat lainattavissa Alavuden kirjastosta. Repusta löytyy tärkeimmät välineet omatoimiseen luonnon tutkimiseen.