Laasalan kyläseura on toiminut vuosien ajan aktiivisesti kyläyhteisön ja kylän puitteiden kehittämiseksi. Kyläseurassa on syntynyt vankka talkootyöperinne ja kyläläiset ovat osallistuneet innokkaasti yhteisiin hankkeisiin.
Laasalankylän pienviljelijäyhdistys r.y. perustettiin ja rekisteröitiin 3. marraskuuta 1951. Vuonna 1989 yhdistettiin Laasalan kylän pienviljelijäyhdistys,
maamiesseura ja kylätoimikunta. Vuonna 1991 uuden organisaation nimeksi tuli Laasalan kyläseura, joka jatkoi kyläyhteisön toimintaa.
– Laasalan kylän sijainti ison tien varrella tuo sen helposti saavutettavaksi niin paikallisille kuin matkailijoille. Kylässä on noin 90 kotitaloutta, joista osa toimii
vapaa-ajan asuntoina. Alasen uimaranta ja sen ympäristön palvelut ovat houkutelleet kävijöitä myös naapurikunnista, kyläaktiivi Maria Leppälä kertoo.
Alasen rannan kehittäminen
Alasen ranta on ollut merkittävä kokoontumispaikka ja virkistysalue kyläläisille jo vuosikymmenten ajan. Rannan aktiviteettien kehittämisen ja kunnostuksen käynnisti aikanaan Laasalan metsästysseuran ylläpitämä luvanvarainen lohikalastus. Metsästysseura rakensi rantaan laavun, kodan ja uimakopit. Metsästysseuran hankkeisiin lukeutuu myös metsästysmajan, lahtivajan ja kodan rakentaminen.
Alasen ranta tunnetaan laajalti puhtaasta uimavedestään. Rantaa on kehitetty edelleen talkootyöllä sekä hankerahoituksella. Vuonna 2018 alueelle valmistui komea saunamökki, joka rakennettiin Kuudestaan ry:n Aktiivisuutta kyliin -teemahankkeen rahoituksen tukemana. Rantasauna lisäsi huomattavasti alueen houkuttelevuutta ja käyttömahdollisuuksia.
Seuraavat hankkeet sisälsivät muun muassa esteettömän laiturin ja uimaportaiden rakentamisen, kotakeittiön uusimisen, harrastusvälineiden hankkimisen, saunamökin varustelun ränneillä ja lumiesteillä sekä rakennusten maalaus- ja kunnostustöitä. Lisäksi alueelle vedettiin sähköt, joka mahdollisti rannan ympärivuotisen käytön. Vedenkierrätysjärjestelmä tehtiin avantouintia varten.
Tänä päivänä lammella voi kalastaa vapaasti jokamiehenoikeuksin. Kunta vastaa yleisen uimarannan ylläpidosta yhteistyössä kylän väen kanssa.
– Rannassa on paljon saatu Leader-tukien avulla aikaan. Omarahoitusosuudet on katettu pitkälti talkoovoimin. Yhdessä tekemällä ja jokaisen osaamista hyödyntämällä saadaan paljon aikaiseksi, kun vaan tahtotilaa piisaa, Maria Leppälä kertoo.
Yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta
Kyläyhteisön tavoitteena on luoda kaikille avoin ja viihtyisä ympäristö, joka tukee aktiivista elämäntapaa ja yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi rannassa järjestetyt monipuoliset tapahtumat, talkoot ja muut yhteiset toiminnot ovat vahvistaneet yhteenkuuluvuuden tunnetta ja pitäneet kylän elinvoimaisena. Taloudellisesti kyläseura on vakaalla pohjalla ja aktiivinen varainhankinta tukee kylän kehittämistä.
Laasala on parhaillaan mukana Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien Tulevaisuuden kylät -hankkeessa. Hankkeessa rakennetaan yhdessä pilottikylien kanssa suunnitelmia ja malleja, jotka tukevat kylien ja kuntien kehittymistä, edistäen yhteisöllisyyttä, energiaomavaraisuutta, digitaalisten palveluiden saatavuutta sekä kylän vahvaa ja houkuttelevaa imagoa.
Tulevaisuudessa kyläseura jatkaa aktiivista työtään, jotta Laasalan kylä pysyy vireänä ja houkuttelevana paikkana niin asukkaille kuin vierailijoillekin.
Videolla Maria Leppälä kertoo Alasen rannassa toteutuneista hankkeista, joihin on saatu EU:n maaseuturahoitusta Leader Kuudestaan ry:ltä;