15-vuotias ähtäriläinen Eetu Setälä on perustanut yrityksen, joka tekee videotuotantoja ja tarjoaa assistenttipalveluja. Alaikäinen aloittava yrittäjä on törmännyt erilaisiin haasteisiin, mutta nyt yritystoiminta on lähtenyt käyntiin 4H-yrittäjänä. Kuudestaan ry:n uusi tukimuoto, nuorille suunnattu Ensiaskel-yritystuki, auttaa osaltaan alkuun.

Eetu Setälä on puurtanut koulupäivien jälkeen yritystoiminnan käynnistämisen parissa. Setälän yrityksen toiminta keskittyy videotuotantoihin. Asiakkaitakin on jo valmiina: suunnitelmana on kuvata mainosvideoita yrityksille ja tallentaa juhlatilaisuuksia. Erityisesti hääkuvauksille on tänä päivänä kysyntää.

 

Alaikäisyys on muuttanut suunnitelmia

Yrityksen perustamisessa on kuitenkin tullut vastaan haasteita, johtuen lähinnä Eetun iästä.

-Alun perin suunnittelin muita yritystoiminnan muotoja ja tutustuin erilaisiin aloittaville yrittäjille suunnattuihin tukimuotoihin. Kuitenkin täysi-ikäisyyttä vaaditaan niin monessa kohtaa, että jouduin muuttamaan suunnitelmiani useampaan otteeseen. Lopulta päädyin perustamaan 4H-yrityksen, se on alaikäisellekin mahdollista ja tukea ja apua saa 4H:lta, Eetu kertoo.

Tukea ja apua 15-vuotias yrittäjän alku on saanut monesta lähteestä, sillä hän on rohkeasti ottanut yhteyttä niin uusyrityskeskukseen, alueensa Leader-ryhmään, lakitoimistoon kuin lähimpään 4H-yhdistykseen. Myös muilta yrittäjiltä on tullut paljon hyviä vinkkejä. Yrittäjien kanssa käytyjen keskustelujen myötä Setälä on huomannut myös, että hänellä on osaamista, jolle on kysyntää tuttujen yrittäjien keskuudessa. Eetun suunnitelmissa onkin tarjota myös assistenttipalveluita yrityksille.

-Yrittäjillä on hirveä kiire. Eräskin yrittäjä kertoi, ettei hän ole pitänyt kesälomaa vuosiin. Yrittäjillä on paljon pakollisia, paljon aikaa vieviä rutiinitehtäviä, joita assistentti voisi aivan hyvin hoitaa. Ja yrittäjälläkin olisi joskus mahdollisuus ansaitsemaansa lomaan, Eetu toteaa.

Tukimuotojen osalta vaaditaan lähes poikkeuksetta täysi-ikäisyyttä. Kuudestaan ry:lle perustettu Ensiaskel-yritystukirahasto tekee tässä poikkeuksen. Sitä myös alaikäisen yrittäjän on mahdollista hakea, joka on erityisesti ilahduttanut nuorta yrittäjää.

-Hankin tuen avittamana kameran.  Niillä on hintaa ja kyllä tuki ehdottomasti kannusti investoinnin tekemään. Koska saman yrittäjän on mahdollista hakea tukeaa kahteen kertaan, suunnitelmani on hakea tukea jatkossa myös yrityksen markkinointiin, esimerkiksi nettisivujen tekoon.

 

Rohkeasti selvittämään asioita

15-vuotias Eetu on ollut aina innostunut niin työnteosta kuin yrittämisestä. CV:stä löytyy jo viisi työpaikkaa. Paikalliset matkailu- ja ravintola-alan yritykset ovat tulleet tutuksi. Työpaikat ovat niin ikään löytyneet ottamalla rohkeasti yhteyttä yrittäjiin. Verkostoituminen on Eetun mukaan avainasemassa niin työnteossa kuin yrittämisessä.

Päämäärätietoinen nuori kannustaa kaikkia yritystoimintaa suunnittelevia olemaan rohkeasti yhteydessä tahoihin, joista voi olla apua yrityksen perustamisessa. Jos oma ala on vielä hukassa, Eetu kehottaa miettimään omia vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita.

-Olen ollut kiinnostunut kuvaamisesta jo ekaluokkalaisena ja tehnyt videoita pitkään. On mahtavaa, että voin nyt tehdä töitä kuvaamisen parissa.

 

Kuudestaan ry:n Ensiaskel -yritystuki haettavissa alle 30-vuotiaille yrittäjille

Kuudestaan ry:n Ensiaskel-yritystuki on nyt haettavissa nuorille yrittäjille niin aineellisiin kuin aineettomiin investestointeihin. Tukiprosentti investointien osalta on 50 prosenttia ja kehittämisen osalta 80 prosenttia. Hankkeiden kustannusarvio voi olla 500-1500 euroa. Hakeminen tapahtuu kätevästi sähköpostin liitetiedostona lähetettävällä lomakkeella.

Lue lisää;