SUVI kv-hanke

SUVI – Luonnontuotteista liiketoimintaa kv-hanke

Luonnontuotealan matka Tallinnaan ja Türin kukkamessuille 19.-21.5.2023

SUVI-hanke ja Hyvinvointia ja makuja Pirkanmaan metsistä -hanke järjestivät opintomatkan Viroon 19.-21.5.2023. Matkalla oli 46 osallistujaa. Mukana oli metsänomistajia, maanviljelijöitä, hanketoimijoita sekä alan ammattilaisia, yrityksiä ja opettajia. Metsiin perustuvat luonnontuotteet korostuvat moniarvoisessa yhteiskunnassa. Metsien hoito esimerkiksi turvaa osaltaan luonnontuotteiden keruuta.

Risto Lauhanen SUVI-hankkeesta oli Etelä-Pohjanmaan ja Tampereen välillä matkanjohtajana. Tampereelta eteenpäin toisena matkanjohtajana toimi Eveliina Oinas. Liitteenä esitys tehdystä luonnontuotematkasta.

Kuvateksti, valokuvaaja

Kuvateksti, valokuvaaja

Koivunmahlapäivä 25.4.2023 Soinin Vehulla

SUVI -hanke järjesti huhtikuun lopulla koivunmahlapäivän Soinin Vehulla, yrittäjien Ari ja Tiina Aittolammen tiluksilla. Koivuryhmiä löytyy Nature Paavolan tilan pihapiiristä useita. Puiden välissä risteilevät putkistot, joita pitkin mahla soljuu säiliöihin. Tapahtumasta löytyy Ylen paikallisuutisten tekemä juttu, sekä Risto Lauhasen ja Kari Laasasenahon tekemä artikkeli Koneyrittäjä-lehdessä.

Ähtärin luonnontuotealan seminaari tiistaina 21.2.2023

Ohjelma

klo 10.30 Tilaisuuden avaus, Paula Erkkilä, Leader Kuudestaan ry

klo 10.40 Puolustusministerin tervehdys etänä, ministeri Mikko Savola

klo 11.00 Alustus yleisestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja huoltovarmuudesta, insinöörieverstiluutnantti Vesa Kivelä, Puolustusvoimain Räjähdekeskus

klo 11.20 Keruutuotteet poikkeusolojen resurssina, Aana Vainio, Lillukkametsä tmi

klo 11.40 Luonnontuotealan yleinen tilannekuva, Marko Ämmälä, Suomen metsäkeskus

klo 12.00 Luonnontuotealan kausityövoimakysymykset, Arja Raatikainen, Puutarhakonsultointi Arja Raatikainen Oy

klo 12.20 Luonnontuotteet metsäkoulutuksen osana, Johanna Salla-Uitto, Sedu Tuomarniemi

klo 12.40 Seminaarin loppukeskustelu ja yhteenveto, Risto Lauhanen, SeAMK

klo 13.00-14.00 Lounas (omakustanteinen)

klo 14.00-15.15 Työpajat:

1. Luonnontuotealan koulutustarpeet

2. Jatkotoimenpiteiden suunnittelu

3. Yritystoiminnan toiveet ja vaatimukset

4. Kriisitilanteet ja niistä johtuvat toimenpiteet

klo 15.15 Uuden CAP27-kauden tuet, Paula Erkkilä, Leader Kuudestaan ja Matti Jaskari, Leader YHYRES

Työpajojen ja päivän yhteenveto Risto Lauhanen, SeAMK

Klo 16.00 Päätöskahvit

Paikka: Hotelli Mesikämmen, Karhunkierros 149, Ähtäri.

Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. Ilmoittautuminen tästä linkistä.

Kuvateksti, valokuvaaja