Kylien älykäs varautuminen alkaa

Varautumisen teema nousee tällä hetkellä esille monessa yhteydessä. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sääilmiöt, esimerkiksi myrskyt, aiheuttavat erilaisia häiriötilanteita, joihin kylätasollakin on syytä varautua. Viime vuoden lopulla riehunut Hannes-myrsky osoitti varautumisen tarpeellisuuden tälläkin seudulla. Myös nykyinen epävakaa maailmantilanne aiheuttaa monenlaisia uhkia, kuten polttoaineen saatavuuteen liittyvät ongelmat ja kyberhyökkäykset.  Näihin haasteisiin pyrkii vastaamaan maakunnallinen Kylien älykäs varautuminen -hanke, jonka toteuttaminen alkaa nyt kesän korvalla. Hanke kattaa koko maakunnan ja sitä toteutetaan jokaisen Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmän alueella. Hanketta hallinnoi Leader Kuudestaan.

Varautuminen on valmiutta

Kylien älykäs varautuminen -hankkeessa jaetaan kylille tietoa siitä, miten kylätaloja kannattaa varustaa, jotta ne voisivat toimia kyläläisten yhteisenä toimivana kokoontumistilana myös erilaisten häiriötilanteiden aikana. Lisäksi etsitään uusia tapoja tiedonkulun turvaamiseksi häiriötilanteissa kuntien, kaupunkien ja kylien välillä silloin, kun sähköä ei ole. Hankkeessa suunnitellaan tähän ratkaisuksi maakunnallinen kyläradioverkosto, jossa myös kunnat ovat mukana. Verkosto toimii myös sähkökatkosten aikana. Hankkeessa kartoitetaan myös kylätalojen läheisyydessä olevat kaivot ja lähteet. Häiriötilanteissa tarvitaan myös kyläläisten osaamista ja kykyä toimia poikkeustilanteissa; tähänkin tarpeeseen tullaan vastaamaan hankkeen toimesta.

Tehdään yhdessä kylistä vieläkin turvallisempia paikkoja asua ja elää.

Lisätietoja Jaanalta;

jaana.sippola(at)kuudestaan.net