Kyläesitteet

Kuudestaan ry:n toimialueella on poikkeuksellisen paljon vesistöä verrattuna moneen muuhun eteläpohjalaiseen alueeseen. Lukuisat kylät ovat vesistöjen äärellä ja tämä monipuolistaakin kylän toimintaa varsinkin kesäaikaan. Vesistöt tuovat myös paljon kausiasukkaita kylille, jotka taas rikastuttavat kylien elämää monella tavalla. 

Alueellamme on paljon erikokoisia kyliä, joilla jokaisella on omat vahvuutensa ja ominaispiirteensä. Joillakin kylillä on enemmän kehittämistarpeita ja uupuu ehkä toimijoitakin. Yhteistä kaikille kylille on se, että kylät koetaan tärkeiksi paikoiksi asua ja elää. Kylien merkitys asuinpaikkana on korostunut viime vuosina ja tutkimustenkin valossa kylien vetovoima on kasvanut. Lisääntynyt etätyön tekeminen on vauhdittanut kylien suosiota. 

Tutustu kyläesitteisiin:  

Alavus

Hakojärvi esite

Jokivarsi esite

Kattelus esite

Kätkänjoki esite

Sapsalampi esite

Kuortane

Leppälän esite

Lentilä esite

Ruona esite

Salmi esite

Soini

Hautakylä esite

Laasala esite

Vehu-esite

Ähtäri

Alastaipale esite

Myllymäki-esite

Rämälä esite