Frisbeegolf on nostanut jatkuvasti suosiotaan ja uusia ratoja on perustettu viime vuosina myös Etelä-Pohjanmaalle kiihtyvällä tahdilla. Laji on edullinen, jo muutamalla frisbeegolf-kiekolla pääsee hyvin alkuun. Erityisesti nuoret ovat löytäneet frisbeegolfin, mutta se soveltuu hyvin kaiken ikäisille pelaajille.

Koronan ja rajoitustoimien myötä lajin suosio on kasvanut entisestään. Vaikka frisbeegolfia harrastetaan tavallisimmin 2-5 hengen ryhmissä, on turvaväleistä helppo huolehtia.

– Lajin suosio on kasvanut kuluvalla kaudella hurjasti. Moninkertaisesti. Tallatusta maastosta ja polkujen syntymisetä radoille voi hyvin huomata käyttäjämäärän. Viikkokisoissakin osallistujamäärät on tuplaantuneet aikaisempiin kausiin verrattuna. Aivan uudet harrastajat ovat löytäneet radat, Ähtärin Urheilijoiden puheenjohtaja Markku Autio kertoo lajin suosion kasvusta.

Frisbeegolf vie pelaajansa luontoon. 

Ähtäriin perustettu viime vuosina kaksi rataa Leader-rahoituksella

Ähtärissä on perustettu viime vuosina kaksi frisbeegolf-rataa Ähtärin Urheilijoiden vuonna 2014 perustaman frisbeegolfjaoston toimesta. Jaosto on suunnitellut ja rakentanut Mustikkavuoren ulkoilualueelle frisbeegolfpuiston, jossa on kaikille suunnattu yhdeksän väylän mittainen perherata sekä täysimittainen 22-väyläinen rata.

– Mustikkavuoren frisbeegolfpuistossa on nyt hyvä tarjonta erityyppisiä ratoja. Aloittelijoille sopiva perherata ja erittäin haastava pitkiä väyliä tarjoava kisarata muodostavat hyvän kokonaisuuden. Lisäksi neliväyläinen starttirata vastaa erityisesti kurssien ja oppituntien tarpeisiin, Autio kuvailee Ähtärin frisbeegolf-puiston tilannetta hankkeen jälkeen.

Toinen, 18-väyläinen rata on suunniteltu ja rakennettu niin ikään Leader-rahoituksella Ähtärin Tuomarniemeen, joka sijaitsee lähellä Ähtärin matkailualuetta. Monipuolinen rata on suunnattu kaiken tasoisille harrastajille, mutta se mahdollistaa myös frisbeegolfliiton alaisten kisojen järjestämisen.

Molemmissa hankkeissa suunniteltiin ja toteutettiin laadukkaat radat, jotka motivoivat uusia harrastajia lajin pariin ja tuovat alueelle myös matkailullista hyötyä.  Ratojen suunnittelu on toteutettu lajin aktiiviharrastajien toimesta, joka takaa ratojen toimivuuden. Hankkeisiin on ratasuunnittelun lisäksi sisältynyt muun muassa väyläopasteiden ja opaskartan piirtäminen ja tekninen toteutus, maalikorien ja heittoalustojen hankkiminen ja asentaminen sekä alueiden siistiminen ja raivaaminen lajille sopivaan kuntoon.

Toinen uusista radoista sijaitsee Ähtärin Tuomarniemellä. 

Ähtäristä lähtöisin lajin huippuja

Ähtäristä on lähtöisin monta huipputason frisbeegolfpelaajaa ja uusien, riittävän haastavien ratojen ansiosta lajissa kilpailevien pelaajien on hyvä kasvaa ja harjoitella Ähtärissä jatkossakin.

– Anna-Sofia Haipus on kuulunut Suomen kärkiheittäjiin jo muutaman vuoden, hänet valittiin maajoukkueeseen vuonna 2018. Miesten sarjassa Tuomas Autio on raivannut myös tietään kärkeen. Lisäksi paikallisista heittäjistä Aati Vesala ja Heikki Saunanen ovat potentiaalisia menestyjiä sarjoissaan, Markku Autio kertoo Ähtärin huipputason pelaajista.

Uusilla kentillä järjestetäänkin aiempaa enemmän helposti lähestyttäviä starttikursseja, junioritoimintaa, viikkokisatoimintaa ja myös kansallisia kilpailuja. Lajin suosion kasvaessa kentistä hyötyy jatkuvasti laajeneva harrastajien joukko.