Kun kuluvan vuoden loppuun päättyvään ohjelmakauteen valmistauduttiin kymmenisen vuotta sitten, maailma näyttäytyi kovin toisenlaisena. Viime vuodet ovat radikaalisti muuttaneet toimintaympäristöä ja tuoneet uusia tarpeita, joihin kehittämistyöllä on mahdollista vastata. Rahoituksen kysyntä on Kuudestaan alueella säilynyt suurena ja tarpeet monipuolisina läpi ohjelmakauden ja siitä saamme kiittää alueen aktiivisia hanketoimijoita.

 

Innostavia innovaatioita ja monipuolisia yritystukia

Vuosina 2014-2022 yritykset ovat hakeneet rahoitusta Kuudestaan ry:ltä pääosin monipuolisiin investointeihin, joihin lukeutuu esimerkiksi alueelle tärkeän matkailun kehittämistä: esimerkkejä hankkeista ovat seikkailupuiston laajennus, hotellitoiminnan käynnistäminen ja ravintolatoiminnan kehittäminen. Teollisuuteen on muun muassa hankittu koneita ja laitteita sekä uudistettu ja rakennettu tuotantotiloja. Hankkeiden avulla yritysten toimintaa on voitu tehostaa ja kehittää toimiville yrityksille uusia tuotteita tai palveluita.

Leader Kuudestaan on saanut olla mukana myös innovaatioiden tukemisessa. Merkittävä osa näistä innovaatioista on kehitetty ekologisuus vahvasti huomioiden. Esimerkiksi Oikiat Design Oy on tänä päivänä kasvava yritys, jonka Vaatelaastari-tuotetta kehitettiin vuosien ajan. Perustamistuen avittamana toiminta lähti valmiin tuotteen kanssa vauhdikkaasta käyntiin. Nyt Vaatelaastareita on nähty olympiaurheilijoiden vaatteissa ja tuotteiden menekki kasvaa tasaisesti. Perustamistukea on saatu myös esimerkiksi hautojen Tipi-kastelulaitteeseen, villiyrttien keräämiseen kehitettyyn Hortahanskaan ja Aarreranta-lastensuojeluyksikön perustamiseen.

Perustamistukea saaneen Oikiat Design Oy:n tuote, Vaatelaastari on saanut tänä vuonna tunnustukset Vuoden Designteosta ja Vuoden vastuullisuusteosta. 

 

Kehittämishankkeiden kirjo on laaja

Alueella on ollut tarvetta monipuolisiin kehittämishankkeisiin, joilla parannetaan niin alueen asukkaiden kuin matkailijoidenkin viihtyvyyttä. Esimerkiksi alueen retkeilyreitistöjä on kehitetty muun muassa Kuuden tähden reitistö -hankekokonaisuuden voimin. Nyt alueella on entistä paremmat mahdollisuudet omaehtoiseen luonnossa liikkumiseen. Kylille on saatu uusia, toivottuja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia hankkeilla, joilla on rakennettu tai kunnostettu esimerkiksi frisbeegolfratoja, kuntoportaita, ulkokuntosaleja ja avantouintipaikkoja.

Kuluvalla ohjelmakaudella alueelle on Leader-rahoituksella saatu useita frisbeegolfratoja.

Kehittämishankkeiden avulla on myös kasvatettu alueen osaamistasoa tärkeissä teemoissa. Esimerkiksi Digiviestintä haltuun – ja Kylille -hankkeet ovat tuoneet digiosaamista kaikenikäisille kunkin kohderyhmän taitotasot huomioiden; joukossa on ollut niin koulutusta verkkosivujen tekoon kuin älypuhelimen käyttöönkin. Esiselvityshankkeiden avulla on testattu, miten uudet toimintamallit ja palvelut seudulla toimisivat. Esimerkiksi e-urheilutilaan ja -tarjontaan liittyviä palveluita on tarjottu alueen nuorille sekä kokeiltu, millaista pöhinää kiertävä kesämuusikko saa alueella aikaan.

Kehittämishankkeiden muodossa on huomioitu lasten ja nuorten kohderyhmä. Hankkeiden avulla nuorille on tarjottu mahdollisuuksia esimerkiksi kansainvälistymiseen, lisäksi on tuotu oppeja muun muassa oman talouden hallinnasta sekä ilmasto- ja ympäristökysymyksistä. Kuluvalla kaudella myös kansainvälisiä hankkeita on ollut aiempaa enemmän. Kansainvälistä yhteistyötä eurooppalaisten Leader-ryhmien kanssa on tehty muun muassa luonnontuotteista ja liiketoiminnasta, lasten ja nuorten ympäristö- ja kansainvälisyyskasvatuksesta sekä nuorten yrittäjyydestä.

Tärkeä osa kuluvaa ohjelmakautta ovat olleet myös teemahankkeet. Teemahankkeiden avulla on saatu parannettua alueen harrastusmahdollisuuksia ja turvallisuutta sekä aktivoitua alueen toimijoita monipuolisesti. Lisäksi teemahankkeiden avulla Leader-rahoitus on tullut tutuksi uusille organisaatioille.

 

Tulevaan kauteen valmistaudutaan

Vielä on kesken useita päättyvällä kaudella rahoitettuja Leader-hankkeita, joilla on toteutusaikaa vielä runsaasti jäljellä. Uuden kauden varat saadaan käyttöön vuoden 2023 aikana, samoin tieto Kuudestaan ry:n tulevasta rahoituskehyksestä vuosille 2023-2027.

Uuteen ohjelmakauteen valmistautuminen on ollut käynnissä Leader-ryhmissä jo pitkään. Uuden ohjelmakauden toimintaa ja hankkeita ohjaa uusi kehittämisstrategiamme, johon voi tutustua Kuudestaan ry:n verkkosivuilla:

Kuudestaan strategia